sunnuntai 19. tammikuuta 2014

'Minen oo kuollunna'

Lienee aika katkaista vuoden blogihiljaisuus kootuilla selityksillä: mitä sitä tulikaan viime vuonna tehtyä? Tuntuu siltä, että suurin osa luovasta energiasta valui suoraan vesipuutarhojen rakentamiseen ja lopputulos - tai ainakin tämänhetkinen tilanne - näkyy tässä:


128-litrainen akvaario, jossa rehottavat sammalet ja asukkaina on sukarapuja, kotiloita ja muutama kalansintti. Koska allas on melko pieni (80x40x40 cm), tavoitteena on pitää kaikki yhteensopivassa mittakaavassa: asukkaat ovat pieniä ja kasvit pieni- ja kapealehtisiä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy vielä melalahti, jonka lajikumppanit joutuivat tekemään tilaa pikkumiekoille, jotka sopivat paremmin mittakaavaan.

Akvaariopuutarhan rakentaminen on ollut hauska prosessi ja tässä muutama kuva matkan varrelta. Ensimmäinen kuva on muutaman viikon takaa, eikä ero ole suurensuuri.


Kesällä altaassa näytti tältä. Etsin pitkään tarpeeksi realistista pääkalloa ja löysinkin viimein Kyöstin, mutta ikävä kyllä yhteinen taival päättyi pian. Herra Kallonen ei vain istunut kokonaisuuteen ja sai lähteä.


Arkistoista löytyi tällainenkin kuva, taitaa olla ensimmäinen uudesta akvaariosta otettu. Kasvit ovat vaihtuneet ja kasvaneet kovasti ja jotain on tämän jälkeen opittu myös akvaarion kuvaamisesta. ;D



maanantai 14. tammikuuta 2013

Lark Rise -huivi

Pieni sisareni on vallan ihastunut Candlefordin postineiti -sarjaan ja pyysi minua tekemään itselleen samanlaisen huivin kuin eräällä sarjan henkilöistä on. Pakkohan haaste oli ottaa vastaan.

Tässä kuvakaappaus sarjasta ja alkuperäinen huivi.


Onneksi huivi oli virkattu, joten tekniikka ei tuottanut ongelmia ja kelvollisen väriset langatkin löytyivät vaivattomasti. Alkuperäinen huivi näyttää olevan neliön muotoinen, mutta päätin tehdä omasta versiostani kolmion, jottei siitä tulisi liian lämmin.

Lopputulokseen olen tyytyväinen, mutta saapi nähdä mitä mieltä tilaaja on..



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Joululahjat 2/3

Toinen pikkusiskon joululahjoista sai inspiraationsa Ingrid Eggiman-Jonssonin Lumoavat ruusukirjailut -kirjasta. Ja taulu on aivan vahingossa sävy sävyyn villasukkien kanssa.


lauantai 12. tammikuuta 2013

Joululahjat 1/3

Pikkusiskolle neuloin lahjaksi pinkit maailmanlopun sukkasukkaset. Sukat valmistuivat mayojen kalenterin viimeisenä päivänä ja seitsemän solmua voi niin halutessaan tulkita myös seitsemäksi sinetiksi. Mutta kas, yhä täällä vain ollaan.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kirjakuusi

Miten kirjastotäti viettää työpäivänsä, kun tietokanta on rikki? Tässä tapauksessa taittelemalla poistokirjasta joulukoristeen: materiaalina 80-luvun taloustieteen lehden vuosikerta ja kurssikirjasta poistetut paperikannet koristuksena.

Lämpöistä joulua kaikille!

Kuva: Krista Voitto

maanantai 3. joulukuuta 2012

Hopealankakorut

Vietin marraskuun maanantai-illat työväenopiston hopealankakurssilla vääntäen ja sahaillen metallilankaa lenkeiksi ja lenkkejä koruiksi. Lopputuloksena korvakorupari ja kaksi ketjua.

Korvakoruissa käytin kuningasketjun muunnosta ja malli niihin löytyi Scott David Plumleen kirjasta Chain and Bead Jewelry - Geometric Connections. Tosin aivan ohjeen mukaisia korvakoruja en onnistunut tekemään - lieneekö vika sitten ohjeessa vai tekijässä, jää mysteeriksi. Kokeilin koruihin myös kananmunapatinointia, joka onnistui yli odotusten ja sain tumman pinnan ilman rikkimaksamyrkkyä. Kuningasketjuosat ovat 3,5 mm renkaita 1 mm:n hopealangasta ja välirenkaat 5 mm:n renkaita 1,2 mm:n langasta.


Hopeasavikurssilla tekemäni riipus sai viimein arvoisensa ketjun. Muinaisketjun tein 3 mm:n renkaista (lanka 0,8 mm) ja se on täydellinen.


Pidin kovasti kuningasketjusta, mutta koska se vie todella paljon lankaa, en raaskinut tehdä tekniikalla hopeista kaulaketjua. Pronssilanka maksoi vain kymmenesosan hopeasta, joten väänsin ketjun siitä. Ketjuun pääsi riippumaan viime kesänä keskiaikamarkkinoilta ostamani valkyyria. (Lanka 1 mm, lenkit 3,5 mm.)


Ohjeita tutkailin myös Irene From Petersenin kirjoista Smycken från vikingatud och nutid, Fler smycken från vikingatid och nutid ja Silver Wire Jewelry.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kopiokirjontaa

Tämä 'tilaustyö' tuli tehtyä melkein vuosi sitten, vuodenvaihteessa 11-12, mutta sain nyt vasta kuvan siitä. Kirjoin ystävän piäkappaleeseen (pipo, baskeri?) samanlaisen kukkasen kuin matkamuistolapasissa. No, ainakin melkein samanlaisen..