Näytetään tekstit, joissa on tunniste puput. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puput. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

fat bunnies

Talouteen hankittiin kannettava tietokone ja jottei se kantamisesta kovasti muhjuuntuisi, ompelin sille suojan. Ja suojaan paksuja pupuja.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Synkpupu

Päätinpä ajan- ja langankuluksi virkata 'Hellyttävän pupun' Susan Cropperin kirjasta Virkkaa uusvanhaa. Lopputuloksena oli itsetuhoisennäköinen Synkpupu. Jepjep. Oisin mieki kyllä synkeä, jos ois ohkaset töppöjalat..




Korvat on ohjeen mukaan eripariset, etukäpälät vain kuvassa. Muokkasin kirjan ohjetta jonkun verran, mutta koipia en ainakaan vielä jaksanut tehdä uudestaan.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pupun kevätturkki

Sain anopintekeleeltä posliinisen pupun, joka suorastaan vaati uutta ulkomuotoa itselleen ja Mirkun tuunauksista innostuneena tartuin toimeen. Akryylimaali ei ole aivan paras mahdollinen aine lasitetun posliinin maalaamiseen, mutta kun heti pitää päästä hommiin, sitä tarttuu lähimpään mahdolliseen välineeseen. Katellaan kuinka käy..