perjantai 30. huhtikuuta 2010

Rat proofing

Kolmen rottatytön muutettua meille huusholli on vaatinut erinäisiä suojaustoimia. Tuorein niistä on sohvan selkänojatyynyjen vaihtaminen ja pestävien tyynynpäällisten ompelu niihin. Ja myönnetään, kaipasin mie jo vaihteluakin..



Tyynyt ovat Ikean varsin hyvänhintaisia höyhentyynyjä ja kankaatkin samasta putiikista.


Rottasetkin tuntuvat tykkäävän tyynyluolista: jos niitä ei mistään muualta löydä, ovat luultavasti nukkumassa tyynyjen takana. Kuvassa Alma luolarottailee.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Uusi neulomus

Kannustuksesta rohkaistuneena raportoin tänne myös uuden projektin alun, en vain valmistuneina tuotoksia. ;) Työn alla on February Lady Sweater -neuletakki, jonka ohje löytyy Ravelrysta. Palvelu vaatii rekisteröitymisen, mutta vaiva kannattaa: sivusto sisältää valtavasti eritasoisia neule- ja virkkausohjeita sekä ilmaiseksi että maksua vastaan.


Lanka on Novitan Marinea, jota neulon pikkasen liian suurilla puikoilla. Tein aluksi koetilkun, joka toivottavasti auttaa saamaan koon kohdalleen, koska lanka on ohuempaa kuin alkuperäisessä ohjeessa. Takki neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas ja nyt olen menossa kainalon kohdalla. Eilinen opiskeluun liittyvä seminaaripäivä tuli hyvin käytettyä puikot heiluen.