maanantai 22. marraskuuta 2010

Lumihiutaleita

Iski hinku virkata lumihiutaleita ja onneksi on olemassa Ravelry: ei tarvinnut itse ruveta suunnittelemaan malleja, vaan ongelmana oli ainoastaan mieleisten valitseminen liiankin laajasta valikoimasta.



Kovetin hiutaleet sokerivedellä ja vaikka homma oli tahmaista, lopputulos on kaunis. Kuinka moni muu muuten on lapsena kylässä ollessaan salaa imeskellyt sokerilla kovetettuja pitsikoristeita? :D


Pikkuinen Cthulhu

Kesällä liikkui Facebookissa taitohaaste, jossa haasteen julkaisija lupasi tehdä viidelle nopeimmalle kommentoijalle jotakin omin kätösin vuoden loppuun mennessä. Minäkin siihen sitten tartuin ja määräaika alkaa uhkaavasti lähestyä. Synkpupu lähti jo kesällä yhdelle nopealle, mutta muut ovat saaneet omiaan odottaa. Muistavatkohan enää edes..

Pikkuinen Cthulhu on tehty Christen Hadenin Creepy Cute Crochet -kirjan ohjeella ja oli toinen taitohaasteeseen tehty lahja.



lauantai 13. marraskuuta 2010

Sisustustekstiilejä

Työharjoittelusta palattua kodin seinät näyttivät tyhjiltä, joten päärmäsin kankaanpalan seinälle ja oviaukkoon ompelin tilanjakajaksi (ja isännän työpöytää peittämään) paneliverhon.





perjantai 12. marraskuuta 2010

Pitsiset polvisukat

Olen viime talvesta asti suunnitellut pitsisten polvisukkien neulomista ja syyskuussa tartuin toimeen. Pitsin ohje on  Kotiliedestä (tai Kotivinkistä ;D ) ja malli omasta päästä. Sukat on neulottu kärjestä ja polven kohdalla on satiininauha, jolla ne saa pysymään ylhäällä. Varren yläosa on taitettava ja sen voi kääntää pyöräillessä polvien lämmikkeeksi.

torstai 11. marraskuuta 2010

Pöytäprojektin lopputulos

Joskus heinäkuussa aloitettu pöydän kunnostus valmistui loppujen lopuksi melko joutuisasti, mutta kuvan sain vasta nyt otettua. Tavallisesti pöytä on aivan rojun peitossa, mutta nyt käytin tilaisuutta hyväksi, kun kerrankin pöydän pinta näkyi. Vieraiden kutsumisesta voi olla hyötyä ihan yllättävissä asioissa.